Upea kesäsää, hyvä porukka, mukavaa ulkotekemistä ja maukas ruoka.

Siinä on kunnon ainekset onnistuneeseen talkoopäivään, jotka kaikki löytyivät, kun noin 30 kaikenikäistä jäsentämme kokoontui perinteisiin kesänvalmistelutalkoisiin lauantaiaamuna Lahdessa.

Tavoitteena oli saada ulkoalueemme siistiksi ja valmiiksi kesän kokoontumisia ja touhuja varten. Osa kaivoi haravat esiin ja rapsutteli maan puhtaaksi lumen alta paljastuneista lehdistä ja risuista. Toiset pystyttivät erikokoisia telttoja, jotka tulisivat kovaan käyttöön viimeistään juhannusta juhlittaessa. Lapset leikkivät iloisesti keskenään ja riemuitsivat kun joku nuorista ehti töiden lomassa osallistua heidän peleihinsä. Myös jäätelötauko oli erityisesti lasten mieleen. Ruokatauolla työn melske vaihtui leppoisaan puheensolinaan talkooväen kokoontuessa nauttimaan keittiötiimin valmistamasta maukkaasta kinkkukiusauksesta.

Kun teltat olivat tukevasti pystyssä ja alue saatu haravoitua siistiksi, oli aika lähteä kotiin nauttimaan lämpöisestä kesäillasta. Vaikka tehtävää oli päivän mittaan melkoinen määrä, tuli jälleen todettua että yhdessä isompikin homma hoituu vaivatta, eikä suurempikaan taakka ole ylivoimainen yhdessä nostaessa. Ja mikä olisikaan mukavampaa kuin touhuta leppoisasti yhdessä hyvän porukan kanssa!

Edellinen julkaisu
Seuraava julkaisu