Olemme lokakuussa järjestetyssä kansainvälisessä viikonloppukonferenssissa Brunstadilla, BCC:n (Brunstad Christian Church) konferenssikeskuksessa Norjassa. Kestoltaan vaihtelevia konferensseja on nykyisin 8 vuodessa. Satelliittilähetysten ansiosta niitä seuraa osallistujien lisäksi tuhansittain katsojia eri puolilta maailmaa. Tutustumme nyt kahteen kansainvälisen työmme edellytykseen, nimittäin tulkkaus- ja käännöstoimintaan.

Menemme teknisiin tiloihin. Pitkän käytävän varrella on 20 tulkkikoppia. Venäjän ja espanjan koppien välissä sijaitsee suomen koppi. Astumme sisään; kaksipaikkaisesta kopista avautuu näkymä noin 7000 -paikkaiseen, hiukan amfiteatteria muistuttavaan kokoussaliin. Varsinaiset tekniset tilat, joissa kymmenien työntekijöiden voimin hoidetaan ääni- ja kuvatekniikkaa ja satelliittilähetyksiä, ovat käytävän päässä.

Tällä kertaa vuorossa sattuu olemaan kaksi miestä, jotka ovat tulkanneet vuodesta 1975 alkaen. Esitämme heille muutamia kysymyksiä.

Kertokaapa tulkkauksen historia ja nykytila lyhyesti?

Tulkkausta on tietysti tarvittu kautta aikojen. Aikaisemmin se oli vuorotulkkausta tai samanaikaista kuisketulkkausta. Simultaanitulkkaus alkoi käytännössä Nürnbergissä, Saksassa, 1945 - 1946 pidetyistä sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä. Tulkattavia kieliä olivat englanti, ranska, venäjä ja saksa. Nämä simultaanitulkattiin toisilleen. Huikea projekti, joka onnistui hyvin. Täällähän se on yksinkertaista – konferenssien puheet pidetään pääosin norjaksi – ja tulkataan sitten 15-20 kielelle.

Miten tulkiksi opitaan?

Peruslähtökohta on, että täytyy ymmärtää puhutut hengelliset asiat omakohtaisesti ja oltava innostunut niistä. Sitten paljon harjoitusta. Simultaanitulkkaus on ihmiselle luonnoton juttu , mehän puhumme normaalisti vuorotellen. Siinä pitää puhua äsken kuulemaansa suomeksi ja samaan aikaan muodostaa seuraavaa lausetta kun korviin jo tulee sitä seuraavaa materiaalia. Ja kaikki tämä sekuntiviiveillä. Iso puute onkin, että Suomessa meillä ei ole tiloja, joita voisi käyttää tähän koulutukseen ja harjoitteluun. Lisäksi on täytynyt sisäistää valtava määrä kielellistä materiaalia – mieluiten norjalaiseen kulttuuriin kuuluvat erikoisuudet ja iso määrä raamatunkohtia, erityisesti niiden eroavuuden lähtö- ja kohdekielessä. Useinhan niitä vain siteerataan suoraan. Suomenkieltäkin pitäisi harrastaa, jotta olisi iso varasto ilmaisuja ja kielikorva ei vaurioituisi vähitellen. Meillä on nettipalsta, jossa voidaan kitkeä kielikukkasia ja yhdessä etsiä sopivia käännöksiä.

Ovatko nämä konferenssit ainoa tilaisuus, joissa teitä tarvitaan?

No ei toki. Osa Brunstad-TV:n lähettämistä ohjelmista tulkataan Suomesta käsin. Määrältään se vastaa jo ehkä kahta kolmasosaa konferensseissa tulkatusta materiaalista.  Suomessa sekin tehdään vähän kenttäoloissa.

Entä kääntäminen – sehän on kai aika eri juttu kuin tulkkaaminen?

On, aikaa on paremmin. Tavoitteena on kieliasu, joka ei töki ja häiritse, vaan mieluiten näkymättömästi välittää kirjoittajan ajatukset, ilman että lukija tunnistaisi tekstiä käännökseksi. Tämä siis ihanteena. Seurakunnan lehteä ”Kätketyt Aarteet” on julkaistu vuodesta 1978 alkaen, iso määrä kirjoja, kaksi laulukirjaa ja kirjasia käännetty. Aivan uskomaton käännössuoritus näin pieneltä kieliryhmältä kuin suomi on.

Seuraava
Edellinen
Aiheeseen liittyvät