Ystäviä Suomesta ja eri puolilta Eurooppaa, jopa Australiaa myöten, kokoontui 23.-24.6.2017 Lahden Metsolaan rakentumaan Jumalan Sanasta ja samalla juhlimaan Suomen suvea, keskikesän valon juhlaa.

Juhlaviikonloppu avattiin perinteiseen tapaan hengellisellä kokoontumisella, minkä jälkeen kokoonnuimme lipputangon ympärille nostamaan maamme kauniin lipun juhlavasti salkoon Maamme-laulun saattelemana. Päivä kului mukavasti hyvässä seurassa kaikkien nauttiessa yhdessä kauniista kesäsäästä. Juhannussauna oli lämmitetty uimareita varten ja lapsille oli pystytetty värikkäät pomppulinnat. Metsolan alue oli täynnä iloista toimintaa. Oli nuoria pelaamassa lentopalloa, toiset kilpailivat keskenään mölkyn parissa. Monet nauttivat toistensa seurasta kahvikupin ja kakkupalan ääressä.

Aattoillan ohjelmassa oli Suomi-100 merkkivuoden teema. Keskipisteeksi oli nostettu eräs maamme itsenäisyyden sankarihahmoista: presidentti Risto Ryti. Hänen esikuvallisista ominaisuuksistaan sekä uhrautumistaan isänmaan hyväksi tuotiin esiin paneelikeskustelussa. Ryti-aiheen ohella saatiin hyvä tietopaketti Suomen talvi- ja jatkosodan vaiheista keskellä Saksan, Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välistä yhteenottoa.

Juhannuspäivän ohjelma alkoi hengellisellä kokoontumisella. Lasten päiväohjelmaan kuului nuorten heille järejstämä vauhdikas rastirata värikkäiden Angry Birds-maskottien johdolla. Rastiradan laidalla vanhat ja nuoret kannustivat joukkueita mielenkiintoisissa ja haastavissa tehtävissään. Rastiradan päätteeksi voittajajoukkue kaivoi haudatun aarrearkun esiin. Illan ohjelmassa oli Juhannus Show leikkeineen ja kauniine musiikkiesityksineen. Tuttuun tapaan mahdollisuuksia oli tarjolla esim. jousiammunnan harjoitteluun, pallopeleihin, grillaamiseen sekä luonnollisesti myös saunomiseen ja uimiseen.

Juhannustapahtuma Metsolassa kuuluu vuoden kohokohtiin; se koettiin tänäkin vuonna. Lahden ystävät olivat valmistelleet juhlan puitteet hyvin huolellisesti. Niinpä ohjelma ja tapahtuman eteneminen kaiken kaikkiaan sujui mallikkaasti. Erikseen on mainittava, että kaikille tarjottiin juhlateltassa todella maukas ja monipuolinen juhla-ateria. Ulkoalueen myyntipisteissä oli saatavana virvokkeita, pikkulämpimiä ym. herkkuja. Komea kokko kruunasi illan ohjelman molempina päivinä.