Yhteisen tahdin löytäminen oli haastavinta

Kirkkonummella järjestettiin musiikkiaiheinen viikonloppu, jonne oli kutsuttu kaikki musiikista kiinnostuneet seurakunnan nuoret. Teemana oli soittotaidon edistäminen eri soittimilla ja musiikkiharrastuksen kipinän vahvistaminen, etenkin uusien soittajien parissa.

Paikalle saapui kaksi kokenutta musiikin ohjaajaa Norjasta sekä Saksasta paikallisten ohjaajien tueksi. Osallistujat olivat saaneet etukäteen harjoituksia, joita he harjoittelivat omilla soittimillaan.

Viikonloppuna muodostettiin orkesteri jossa pääsivät kokeilemaan yhdessä soittamisen taitoa. Päivän harjoitusten aikana taitavat musiikinohjaajat kykenivät ohjeistamaan ja neuvomaan yksittäisiä soittajia sekä koko orkesteria hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Viikonloppu päättyi yhteiseen konserttiin, jossa opittuja taitoja esiteltiin koko seurakunnalle. Tapahtuma oli onnistunut ja monet saivatkin lisää intoa omaan musiikkiharrastukseensa. Yhdessä soittaminen oli myös useimmalle mielenkiintoinen kokemus.

Seuraava
Edellinen
Aiheeseen liittyvät