Tapahtumia

#
Vietimme juhannusviikonloppua 2020 nauttien supisuomalaisesta järvimaisemasta ja hyvien ystävien seurasta Lahden Hietarannassa. Koronatilanteesta johtuvien suositusten vuoksi lukumäärämme oli tavallista pienempi, ja oleskelimme pääasiassa ulkoilmassa, mitä poikkeuksellisen hieno juhannussää suosikin.
#
Pääsiäisenä 2020 aloitettiin uusi projekti Brunstad-TV:ssä, jatkona loppuun viedylle Heprealaiskirjeprojektille. Aiheena on nyt norjalaisen Elias Aslaksenin hengellinen perintö, jonka arvo ei ole vähentynyt hiukkaakaan, vaikka hänen kuolemastaan on noin 45 vuotta.
#
Kristityt ovat kautta maailmaan reagoineet pandemian tuomiin kokoontumisrajoituksiin siirtymällä verkkoon eri tavoin. Tässä kerron meidän siirtymisestämme.
#
Mammakerho on parin viikon välein yhdessä sovittuna ajankohtana järjestetty seurakunnan äitien keskenään järjestämä vapaamuotoinen tilaisuus.
#
Helmikuun viimeisenä viikonloppuna noin 20 norjalaista nuorta tyttöä saapui vierailulle Suomeen.
#
Uudenvuoden vaihteessa nuorille avattiin mahdollisuus tutusta paremmin Heprealaiskirjeeseen ja sen salaisuuksiin. 13 lukua käydään läpi yksi kerrallaan, niin että joka viikko tulee uutta lukua koskeva materiaali
#
DKM-Suomi ry järjestää peruskoulun 9-luokkalaisille Raamattuopetusta.  Lukuvuoden aikana tapaamme kaksikymmentä kertaa, ja käymme yhdessä tunnin verran läpi Raamatun opetuksia ja kristinuskon peruskysymyksiä.
#
Yhdistyksemme joulujuhlaa vietettiin vuokratussa lahtelaisen koulun juhlasalissa, koska omaan saliimme emme kaikki enää mahdu.
#
Sunnuntai-iltana paikallisen koulun liikuntahallissa pelattiin lentopalloa, ja paikalle oli saapunut 19 yli 13-vuotiasta tyttöä ja poikaa, naista ja miestä.
#
Perjantaina 6.12 kokoonnuimme koko Suomen seurakunnan voimin Kirkkonummelle juhlimaan rakkaan kotimaamme itsenäisyyspäivää.
#
Tunnelma pukuhuoneessa on korkealla. Iloista lasten puheensorinaa on hauska kuunnella, kun vedän lenkkarit jalkaan ja otan huikan vesipullosta. On taas maanantai ja luvassa hikinen urheiluilta.
#
Halloween- juhla on aina syksyn odotetuimpia kerhokertoja.